Euroopan helleaalto on muistutus siitä, mistä meitä varoitettiin

Viimeisen viikon aikana uutisvirtaa ovat hallinneet kuvat Ranskan ja muun Etelä-Euroopan ennätyshelteistä. Kouluja on suljettu, terveydenhuolto on ollut kovilla ja lämpötilat ovat rikkoneet paikoin kaikkien aikojen ennätyksiä.

Samaan aikaan sosiaalisessa mediassa on levinnyt vanha televisiopätkä, jossa meteorologi esittelee 2000-luvun alussa mallinnusta siitä, miltä Ranskan sää voisi näyttää vuonna 2050. Ennusteessa lämpötilat kipuavat lähelle 40 astetta.

Tämän viikon todelliset sääennusteet muistuttivat hämmentävän paljon tuota vuosikymmenten takaista tulevaisuuskuvaa.

Erona oli vain se, että vuosi ei ollut 2050. Se oli 2026.

Viime viikolla Porin SuomiAreenassa järjestettiin No Business on a Dead Planet -paneeli. Keskustelun aiheena oli, miten ilmasto- ja luontotyöstä pitäisi puhua aikana, jolloin emme enää elä tulevaisuuden uhkakuvien vaan jo käynnissä olevien kriisien keskellä. Samalla pohdittiin, miten yhteiskunnallista muutosta voidaan edistää tilanteessa, jossa vaikutusvaltaiset toimijat pyrkivät sitä hidastamaan

Pitkän linjan poliitikko Sirpa Pietikäinen sanoi keskustelussa jotain, mikä jäi mieleeni. Muutoksen hidastajat ovat äänekkäitä ja valitettavan usein kovaäänisimmät saavat tahtonsa läpi. Tämän vaikutukset heijastuvat tällä hetkellä muun muassa EU:n sääntelykevennyksissä. Yhteiskunnan tarvitsemasta muutoksesta täytyy siis pitää ääntä.

Siksi kirjoitan tämän tekstin.

Elämme juuri nyt monia niistä ilmiöistä, joista ilmastotutkijat ovat varoittaneet jo vuosikymmenten ajan.

Eurooppa lämpenee muuta maailmaa nopeammin

Ilmastonmuutos ei ole enää tulevaisuuden riski. Se on realisoitunut todellisuus.

Se näkyy lämpötiloissa, metsäpaloissa, kuivuudessa, rankkasateissa ja pitkittyvissä helleaalloissa.

Eurooppa on maailman nopeimmin lämpenevä maanosa. Euroopan ympäristökeskuksen ja Maailman ilmatieteen järjestön mukaan Eurooppa on lämmennyt noin kaksi kertaa maailman keskiarvoa nopeammin.

Tärkeää on myös ymmärtää yksi asia, joka jää keskustelussa usein taka-alalle.

Vaikka kaikki maailman kasvihuonekaasupäästöt loppuisivat tänään, ilmasto ei viilenisi takaisin siihen, mitä se oli ennen teollista aikaa. Olemme jo sitoutuneet tiettyyn lämpenemisen tasoon, jonka vaikutukset näkyvät vielä vuosikymmeniä.

Se, mistä nyt päätämme, on kuinka paljon lisälämpenemistä onnistumme vielä estämään.

Emme siis enää keskustele siitä, tuleeko ilmastonmuutos. Keskustelemme siitä, kuinka vakavaksi annamme sen edetä.

Riittääkö puhdasta vettä?

Lämpö ei ole ongelma vain siksi, että se tuntuu epämukavalta. Se vaikuttaa kaikkeen.

Puhdas vesi on yhteiskunnan tärkeimpiä perusedellytyksiä. Se mahdollistaa ruoantuotannon, terveydenhuollon, teollisuuden, energiantuotannon ja ihmisten arjen. Euroopassa olemme pitkään voineet pitää turvallista juomavettä lähes itsestäänselvyytenä. Tulevaisuudessa näin ei välttämättä ole.

Pitkittyvät kuivuusjaksot ja yleistyvät helleaallot lisäävät painetta vesivaroille myös Euroopassa. Jo nyt useat Etelä-Euroopan alueet kärsivät toistuvasta vesipulasta, ja myös Keski-Euroopassa veden saatavuudesta on tullut aiempaa suurempi huolenaihe.

Maailmalta löytyy jo konkreettisia esimerkkejä siitä, mihin veden niukkuus voi johtaa.

Iranissa vesivarojen ylikulutus, kuivuus ja ilmaston lämpeneminen ovat yhdessä heikentäneet veden saatavuutta vuosien ajan. Vesipula on aiheuttanut levottomuuksia, vaikeuttanut maataloutta ja lisännyt yhteiskunnallista epävakautta.

Vesi ei siis ole pelkästään ympäristökysymys. Se on myös turvallisuus- ja yhteiskuntapoliittinen kysymys sekä perustavanlaatuisesti ihmisoikeuskysymys.

Ilmastonmuutos ei ole vain ympäristöongelma

Kun ilmastonmuutoksesta keskustellaan, puhe keskittyy usein lämpötiloihin. Todellisuudessa kyse on paljon laajemmasta kokonaisuudesta.

Kyse on ruoasta.

Vedestä.

Terveydestä.

Taloudesta.

Huoltovarmuudesta.

Ja lopulta turvallisuudesta sekä ihmisoikeuksista.

Kun kuivuus pitkittyy, sadot epäonnistuvat. Kun puhdas vesi käy niukaksi, yhteiskunnalliset jännitteet kasvavat. Kun elinolot heikkenevät, lisääntyvät myös muuttoliike, konfliktit ja poliittinen epävakaus.

Sanotaan siis suoraan: ilmasto- ja luontotyö ei ole vain luonnon suojelemista tai “puidenhalailua” vihreiden arvojen pohjalta.

Se on työtä vakaamman, turvallisemman ja oikeudenmukaisemman tulevaisuuden puolesta.

Jos kulutamme luonnonvaroja nopeammin kuin ne ehtivät uusiutua, emme ainoastaan heikennä ympäristöä. Heikennämme myös yhteiskuntiemme pitkän aikavälin toimintaedellytyksiä - siis sitä miten omat lapsemme ja heidän lapsensa pystyvät tällä planeetalla elämään.

Ennusteista on tullut todellisuutta

Ilmastonmuutoksesta on varoitettu vuosikymmeniä. Nyt elämme niiden luomaa todellisuutta.

Teknologian merkitys muutoksessa ei ole itsesäänselvää. Vaikka jotkin teknologiset ratkaisut varmasti auttavat meitä oikeaan suuntaan ei esimerkiksi AI:n kaltaiset innovaatiot poista tarvetta vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä, siirtyä kiertotalouteen tai sovittaa luonnonvarojen käyttö ja globaali talousmallimme planetaaristen rajojen sisälle.

Lopulta kyse ei ole siitä, ettemmekö tietäisi mitä pitäisi tehdä. Kyse on siitä onnistummeko yksilöinä, yrityksissä sekä kansallisessa että kansainvälisessä politiikassa tekemään muutokseen tarvittavat päätökset.

Fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen, kiertotalouden vahvistaminen, luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja luonnonvarojen käytön sopeuttaminen planetaaristen rajojen sisälle eivät ole vain ilmastopolitiikkaa.

Ne ovat päätöksiä siitä, kuinka elinkelpoinen, vakaa ja oikeudenmukainen planeettamme on tuleville sukupolville.